Kuulumisia

24.3.2021 Pihatorpan kennellille on syntynyt pieni pentue Nellille. 
KIITÄN teitä kaikkia, jotka otitte yhteyttä minuun ja erityisesti jäi mieleen useampi ihana lapsiperhe.  Useampi yhteydenottaja oli panostanut esittelyynsä ja ne tekivät minuun vaikutuksen. Kodin valinta ei ole helppo prosessi, varsinkin kun on monta hyvää kotia tarjolla ja tämä koronakin rajoittaa meidän toimia. Valitettavasti pentuja vaan tulee yleensä niin vähän, ettei pysty kaikille kysyjille tarjoamaan sitä ihanaa pentuarkea pienen pihiksen kanssa. Toivon, että teille jotka jäitte nyt ilman Nellin pentua, löytyy muista kenneleistä pentu. Oikein hyvää kevättä teille kaikille.
Ystävällisin terveisin Johanna Litmanen
Kuvassa voi olla koira
KAIKKI PENNUT VARATTUJA.

 
9.1.2021 Hyvää alkanutta uutta vuotta 2021 kaikille. 
Vuosi 2020 oli koko maailmassa hyvin erikoinen ja monella tapaa ikävä. Toivonkin kaikille maailmassa parempaa uutta vuotta. Tästä erikoisesta vuodesta johtuen on jäänyt päivittämättä tännekin kuulumiset. Meidän vuoteen mahtui paljon surua, mutta onneksi myös iloa ja keikkea hyvää arkista elämää. Vuoden viimeisin surullinen asia oli, kun jouduimme jättämään meidän rakkaalle Sakke russelille jäähyväiset 22.12.2020.
Joululoman vietimme rakkaiden lapsiemme kanssa. Nyt on arki alkanut. Pienemmät ovat palanneet koulun opinahjoon ja isommat työsorvin ääreen. Ihana kun on tullut lunta ja päivät alkavat pidentymään. Joten valoisaa kevättä kohti mennään odottavaisin mielin. 
Vuoden pentusunnitelmat ovat vielä avoimet. Ilmoittelen tänne, jos jotain alkaa tapahtumaan pentueiden suhteen. 



 
19.9.2019 Pihatorpalla kävi vieraana nuori 10kk:den ikäinen pihakoira Sylvi. Sylvissä riitti niin paljon nuoren koiran virtaa että meidän Nelli väsähti ensimmäistä kertaa elämässään. 


Nelli oli ihan väsynyt kun oli leikkinyt pennun kanssa :D

Sylvi lähti pirteänä kotiin :)

Sakke sai tuliaisia Hertta morsiammeltaan.

Minni.


16.8.2019 Tälläkertaa reissuun pääsi Sakke-pappa Nellin kanssa. Kävimme Lempäälässä Kärppälän Rusthollissa. Olipa ihana maatilamajoitus. Suosittelen käymään katsomassa, jos arvostaa maalaismaisemaa sekä ihania vanhoja rakennuksia.







12.8.2019 Nellille kelpaa taas ruoka ja se kyttää jäisikö Sakelta vähän jämiä syötäväksi. 
Tänä aamuna Nelli peruutti itsensä mahdollisemman lähelle Saken ruokakippoa.

Eilen kyttäyspaikka oli takana.


11.8.2019 Arki alkoi ja kesäloma pidetty. Ronja ja Nelli pääsivät kesälomareissulle SFC Etuniemeen, jota voin kyllä suositella kaikille koiracaravaanareille. Etuniemessä oli hyvät ulkoilutusmaastot ja jopa koirille oma uimapaikka. Nyt odotellaan mitä syksy tuo tullessaan.

Ronja agilityssa.





Ronja osaa ottaa myös rennosti  kun odottaa vuoroaan agilityradalle.




Nelli junassa.


Ronja.


Ronja saattoi koululaiset koulutielle.

Ronjan ja Nellin kanssa SFC Etuniemessä. Oli erittäin koiraystävällinen paikka.

Kesälomareissulla Etuniemessä Ronja.

Nelli.

Vierekkäin on mukava nukkua.


9.7.2019 Kävin tervehtimässä Ilmon ja Lyylin Hertta-pentua. Hertta oli kasvanut paljon ja se oli todella ihana kaikinpuolin. Se ei haukkunut ollenkaan kun soitin ovikelloa. Tuli sen jälkeen vastaan minua iloisesti kun sen emäntä oli päästänyt minut sisään. Uskomattoman rauhallinen ja fiksu pentu. Emäntä sanoi sitä vieraskoreaksi. Hieno piirre. Se antoi katsoa hampaansa hienosti ja käsitellä itseään hyvin. Hertta ja sen emäntä kävivät esittelemässä heidän työpaikkansa hevostallilla. Hertalla on siellä monta tärkeää työtehtävää. 









18.6.2019 Ronjalla 6v. syntymäpäivä. Juhlittiin perheen kesken.
Meille tuli Pörri pupu hoitoon.










14.6.2019 Tässä me Ronjan kanssa päivitellään kuulumisia yhdessä. Ronja on parantunut hyvin. Se on sama hyväntuulinen ja leikkisä koira kuin ennenkin. Jospa sitä parin viikon päästä pääsisi taas aloittamaan sen kanssa aksaamisen. Nyt vain nautitaan kesästä. 
Ilmon ja Lyylin suloinen pentu Luna kävi meillä kyläilemässä. Kuvien ottaminen 3kk vanhasta pennusta oli haasteellista.

Ronjan kuulumiset ovat nyt hyviä

Nelli neiti kesäheinä.

Suloinen Luna.




2.6.2019 Pientä epäonnea toukokuussa. Torpan emännällä murtui ranne ja Ronjalla tulehtui kohtu joka piti leikata. Täällä me parannellaan itseämme.

Kuvan mahdollinen sisältö: koira
Tylsää kun pitää olla vain sohvaperunana tuumii Ronja.

Kuvan mahdollinen sisältö: koira



30.5.2019 Nellillä 3v. synttärit.

Kuvan mahdollinen sisältö: koira
Neiti Nelli Näpsä 3v.

16.4.2019 Kävin tänään katsomassa Ilmon ja Lyylin pentuja viimeistä kertaa ennen kuin ne kaikki lähtevät uusiin koteihin. Kaikki saivat ihanat uudet perheet. 

Kuvan mahdollinen sisältö: koira
Voiko olla suloisempia pentuja?
Kuvan mahdollinen sisältö: koira






16.3.2019 Tänään käytiin  Lappeenrannan agilityurheilijoiden kisoissa. Juniorhandler ohjasi Nellin kolmanneksi (3/7) ja Ronjan neljänneksi (4/7).  Upea alku viralliseen kisakauteen.

Kotona rentoutettiin lihaksia venyttelemällä dobopallon ja tasapainotyynyn päällä.

Kuvan mahdollinen sisältö: koira, teksti ja sisätila



Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.



12.3.2019 Kävin toteamassa paikan päällä että juu, täydellinen pentue siitä tuli. Nimittäin Lyylin ja meidän Ilmoin pentueesta.
Kaikki pennut ovat varattuja.
Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö ja koira

Kuvan mahdollinen sisältö: koira ja sisätila

Kuvan mahdollinen sisältö: koira

Kuvan mahdollinen sisältö: koira


10.3.2019 Meidän tiimi teki sen! Viralliset agilitykisat startattu tänään hienoin tuloksin. Agilityradalta koiramme saivat tulokset ja hyppäriradoista tuli hylätyt kun unohdimme harjoitella pussi-estettä. Sitä estettä nykyisin harvoin näkee radoilla, mutta nyt se tietenkin oli kun ei muistettu sitä harjoitella. No mutta tyytyväisiä ollaan kun agilityradalta tuli tulokset. Saavutimme taas tavoitteemme.
Ensimmäiset agilitytulokset.

Ronja ja Nelli kotiin lähdössä.


9.3.2019 Tänään käytiin Ronjan ja Nellin kanssa doboilemassa Doggym Saimaalla. Eilen käytiin Wuoksella epiksissä ja huomenna on ensimmäiset viralliset agilitykisat Nellillä ja Ronjalla juniorhandlerin kanssa.




26.2.2019 Lyylin ja Ilmon pennut siristelevät silmiä auki.


Meidän koirat saivat oman Dobo-pallon kotiin.


22.2.2019 Aloitimme uuden harrastuksen Nellin ja Ronjan kanssa. Dobon, eli jumppaa koirien kanssa. Dobon tarkoituksena on kehittää koiran keskittymiskykyä, ketteryyttä, tasapainoa, vahvistaa koiran (syvää) lihaksistoa ja auttaa koiraa myös venyttämään itseään eli poistaa lihasjännityksiä.

Nelli jumppapallon päällä.


20.2.2019 Pennut 6vrk vanhoja. Niiden elämä on tällähetkellä vielä vain syömistä ja nukkumista. Viikon päästä voidaan alkaa odottelemaan silmien avautumisia ja sitä myötä ne alkavat liikkumaan enemmän sekä tutkimaan ympäristöä.
Ne ovat kyllä niin ihania <3







18.2.2019 Pennut kasvavat kovaa vauhtia. Ne ovat tuplanneet jo painonsa.

Kuvan mahdollinen sisältö: koira
Upea väriskaala pennuissa.


Kuvan mahdollinen sisältö: kissa
Ihana harvinaisempi väri.


14.2.2019 Hyvää ystävänpäivää kaikille. Meillä on ilo kertoa että Ilmolle (Myntagården´s Emil Of Sweden)  ja Lyylille (Bahama Mama) syntyi tänään ystävänpäivä pentue. Kaksi narttua ja kaksi urosta. Yksi urospentu on vapaana. Kyselyt voi laittaa sähköpostiin ajousinen@gmail.com.






31.1.2019 Olimme juniorhandlerin kanssa Sampo Kokkosen luennolla agilityn rytmittämisestä.


26.1.2019 Nelli ja Ronja osallistuivat juniorhandlerinsa kanssa tänään kymenläänin kennelpiirin nuorisotoimintaan agilityn merkeissä. Valmentaja siellä totesi että juniorhandler on koiriensa kanssa valmis kisapaketti. Valmennus oli todella hyvää. Saimme sieltä juuri sitä mitä toivoimmekin.
Vähän erilainen rengas jänskätti Ronjaa.

12.1.2019 Tänään meidän koutsi piti meille kisainfon. Ostimme Nellille ja Ronjalle kisakirjat sekä juniorhandlerille kilpailulisenssin agilityyn. Pieni agilitytreeni ja kisakalenterin tutkiminen kuuluivat myös päiväohjelmaamme. Tästä tulee taas jännittävä vuosi. Uudet tavoitteet ja -haasteet.



5.1.2019 Luonto antaa taas parastaan. Päästiin nauttimaan ulkoilusta. Pakkasta sopivan verran ja aurinko paistoi.






3.1.2019 Talvimyrskyn jälkeen kaunis aurinkoinen pakkaspäivä.


2.1.2019
Hyvää uutta vuotta 2019!
Vuosi vaihtui Pihatorpalla rauhallisesti. Televisiota katsellen ja herkkuja syöden. Ilotulitusta käytiin katsomassa kaupungissa. Emme halua itse ampua ilotulitteita säästääksemme luontoa ja ettei eläinten tarvitsisi pelätä. Meidän pihikset eivät pelkää pauketta. Lunta on satanut paljon vuoden ensimmäisinä päivinä. Olemmekin tehneet koirille pihaan omat baanat jota pitkin pääsee hyvin liikkumaan.
Sakke keskittyi syömään luuta.

Lunta on tullut paljon.

29.12.2018 Vuoden viimeiset epikset käytiin Doggym Saimaalla Nellin ja Ronjan kanssa. Hienot radat tekivät molemmat ja ykköspalkintojen kanssa tultiin kotiin.

24.12.2018 Hyvää Joulua!


25.11.2018 Nelli ja juniorhandler voittivat tänään Imatran kennelkerhon mölliranking viimeisen osakilpailun ja varmistivat myös koko rankingin voiton möllien mineissä. Tupla voitto siis tänään!



10.11.2018 Nelli ja Ronja kävivät juniorhandlerinsa kanssa Lappeenrannassa agilityn epävirallisissa kilpailuissa eli epiksissä. Molemmat voittivat oman luokkansa.
Kuvat: Anne Lind

Kuvan mahdollinen sisältö: koira

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, ihmiset urheilevat ja ulkoilma

Kuvan mahdollinen sisältö: koira ja ulkoilma

Kuvan mahdollinen sisältö: koira ja teksti

15.10.2018 Pihatorpan Abby (Miisa)
Kuvaaja: Katriina Nyrhinen




11.10.2018 Nelli ja Ronja kävivät juniorhandlerinsa kanssa Kouvolassa agilityn möllikisoissa. Molemmat koirat sijoittuivat hyppyluokassa omissa sarjoissaan kolmanneksi. Agilityradalla Ronja voitti oman sarjansa. Nelli kilpailee mineissä ja Ronja medeissä.

Ronja sai palkinnoksi hienon Callunan.



Ronja.
Kuvaaja Jere Pätäri.

Ronja.
Kuvaaja Jere Pätäri.





20.8.2018 Nelli ja juniorhandler starttasivat Imatran kennelkerhon agilityn möllikisoissa. Todella hieno ratasuoritus ja tuloksena ykkös sija. On ne vaan niin hyviä 😍





16.8.2018 Minni täytti 8v. Kävin Minnin kanssa  metsässä viettämässä kahdenkeskistä laatuaikaa ja pihalla leikittiin pallolla.







13.8.2018 Nelli ja juniorhandlerimme aloittivat agilitykisauransa Wuoksen agilityurheilijoiden möllikisoissa. Nelli sijoittui supermölleissä hienosti toiseksi ja mölleissä neljänneksi nolla virhepisteillä. Loistava kisauran aloitus tällä parilla.


28.7.2018 Nelli valioitui Suomen muotovalioksi tänään Mikkelin kv näyttelyssä.
Tuomari Paavo Mattila
Arvostelu; Kaunis narttu. Hyvät mittasuhteet. Hyvän mallinen pää ja kauniit korvat. Erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko ja erittäin hyvät raajat. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
AVK1, PN2, SA, SERT, MVA.


11.7.2018 Olimme Imatran Kennelkerhon kesätapahtumassa ja Nelli kokeili speed racea.

Nelli
Kuvaaja: Pauliina Havo


13.6.2018 Agility on siitäkin kiva harrastus, että sitä voi harrastaa nuoret sekä aikuiset. Me vietetäänkin tytön kanssa aina aksatreeneissä tyttöjen omaa laatuaikaa.
Kuvia alkukesän aksatreeneistä. Kuvaaja Tapio Jäppinen.
Ronja vauhdissa.

Ronja hyppää.

Nelli ja tyttö vauhdissa.

Nelli.

Nelli vauhdissa ja äippä yrittää pysyä mukana :)





6.6.2018 Ronja ja Nelli ovat käyneet ahkerasti harjoittelemassa agilityä. Tänään käytiin Lappeenrannassa.

Kaveruksilla hännätkin ovat
samaan suuntaan.


30.5.2018 Meidän Nelli täytti tänään 2v. 

Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry antoi kannustuspalkinnon meidän juniorhandlerille.

Henkilön Johanna Litmanen kuva.
Nelli 2v.


Henkilön Johanna Litmanen kuva.
Hieno mitali STRP ry:n kannustuspalkinto.




6.5.2018 Tänään päästiin taas agilityyn kun flunssa saatiin selätetettyä. Viime sunnuntain agility jäikin sen takia väliin.
Nelli ja Ronja, meidän agilitykoirat 😍
4.5.2018 Kävimme eilen illalla juniorhandlerimme ja koiriemme kanssa katsomassa kukkivatko sinivuokot. Voi kuinka kaunis koivikko olikaan sinivuokkoja tulvillaan. Ihana lämpöinen kevätilma kruunasi koko lenkin.
Ronja kaunokainen osaa poseerata.





Meidän villikko Nelli.





Minni tuoksuttelee sinivuokkoa.



Vanha herra Sakke.








Nelliä oli vaikea saada pysymään paikallaan.










22.4.2018 Nellin terveystulokset tulivat.
Parhaimmat mahdolliset.
A/A lonkat, 0/0 polvet ja terveet silmät.


21.4.2018 Metsässä lenkillä.
Sakke, Minni, Ronja ja Nelli.

Nelli.

Nelli.

Minni.

Minni.

Ronja.

Sakke.

Sakke, Minni ja Ronja.


17.4.2018 Nelli ja Ilmo kävivät terveystarkastuksessa. Molemmilla olivat terveet silmät sekä polvet. Nellilltä kuvattiin myös lonkat. Niistä odotellaan vielä kennelliiton eläinlääkärin lausuntoa.

Henkilön Johanna Litmanen kuva.
Nelli odottaa vuoroaan eläinlääkärin tervedystarkastukseen.

Ilmo kesällä 2017.

11.4.2018 Hanki kantoi ensimmäistä kertaa tänä talvena ja päästiin menemään sinne mäen päälle jonne ei toissa päivänä päästy.
Ronja ja Nelli.

Ronja ja Nelli.

Ronja.

Nelli.

Nelli.

Sakke ja Minni.


9.4.2018

Nelli ja Minni.

Nelli.

Ronja

Minni.

Nelli.


Ronja, Sakke ja Nelli.


Nelli.


Nelli, Sakke, Ronja ja Minni.
Tästä taas näkee kuinka vaikeaa on saada hyvä kuva kaikista yhtäaikaa :D


25.3.2018 Hyvää palmusunnuntaita kaikille!











13.3.2018


23.2.2018 Palloleikki on Minnin mieluisin leikki. Sillä siis aloitamme tämän viikonlopun vieton. Hyvää viikonloppua teille kaikille.



17.2.2018 Ulkoilua aamupäivällä ja iltapäivällä.


Nelli, Ronja, Minni ja Sakke.

Nelli.


Nelli ja Minni.

Minni.

Minni, Ronja ja Sakke.


2.2.2018 Kävimme vähän päivittämässä meidän urheilukoirien varustuksia. Nelli ja Ronja saivat Hurtan Extreme warmer takit ja Pomppa Jumpy paidat. Nyt pysyy lihakset lämpiminä treenien jälkeen.





20.1.2018 Vihdoinkin myös minä pääsin aloittamaan agilityn alkeiskurssin. Agilitykoirakseni valitsin Ronjan ja sain taas todeta kuinka ihana se on. Viisas ja tottelevainen. Kuvat ovat erittäin huonolaatuisia, mutta julkaisen ne kuitenkin. Pääsette niiden myötä vähän fiilikseen mukaan :)








30.12.2017 Pitkästä aikaa etelä-karjalaiset pihikset treffasivat. Meidät oli kutsuttu Taipalsaarelle Marko ja Minna Suutarin tiluksille ulkoilemaan ja nokipannukahville. Kyllä meillä oli mukavaa.










20.12.2017
 Näin kirkkaassa kynttilän valossa, Joulu onkin jo melkein talossa.

Pihatorpan väki hiljentyy Joulun viettoon ja 
toivottaa kaikille hyvää Joulua!








09.12.2017 Pohjoismaiden Voittaja 2017 näyttely.

Tuomari Gunnar Nymann, Denmark
Dreamofmine Duchess of Eleanor, Nelli
NUO ERI NUK2
Arvostelu vapaasti käännettynä: 18kk, hyvä koko ja rungon pituus. Poskien pitää vielä kehittyä. Saksipurenta. Hyvät silmät ja korvat. Saisi olla vahvempi niska. Ok ylälinja ja lantio. Vähän putoavat olkapäät. Normaalit kulmaukset. Hyvä turkki ja väri. Tarvitsisi olla parempi edestä. Ihana luonne.

Tähän upeaan näyttelyyn oli hienoa päättää näyttelykausi. Nelli ja juniorhandlerimme tulivat nuorten luokassa hienosti 2.sijalle.

Kävimme kauden aikana kuudessa näyttelyssä. Kuusi eri tuomaria antoi Nellille arvosteluksi ERI:n. Kaksi SERTiä ja yksi VARA-SERT.  Ei voi olla kuin onnellinen ja tyytyväinen näin hienoon koiraan.






Nyt keskitymme seuraavat puolivuotta muihin harrastusmuotoihin ja näyttelyitä jatketaan kun Nelli täyttää kaksi. Pääsemme sitten tavoittelemaan kolmatta sertiä joka oikeuttaa suomen muotovalio titteliin.


Nelli ja juniorhandler kävi kesän ja syksyn aikana agilityn alkeis- ja jatkokurssin. Kurssien päätöskilpailuissa he tulivat hienosti pienien koirien toiselle sijalle. Juniorhandlerimme sai myös kouluttajilta tsemppipalkinnon ahkerasta ja periksiantamattomasta harjoittelusta.



12.9.2017 Nellin ja juniorhandlerin kuulumisia. Tämä loistava pari kävi Ruotsissa pyörähtämässä näyttelykehässä saaden EH:n arvosteluksi. 😍 He ovat aloittaneet heinäkuussa myös agilityn alkeiskurssin ja he menivät hienosti jo seitsemän esteen radan. 

Lyyli ja Nelli Ruotsissa näyttelyissä.

Oman pihan aksarata.

Aksatreeneissä Imatran kennelkerholla.

29.8.2017 Minnin pennut Miisa, Mimi ja Nasu täyttivät 3v. Onnea! 

Pihatorpan Abby ja -Astrid, Miisa ja Mimi.

Pihatorpan Asser, Nasu.


8.7.2017 Nelli ja juniorhandlerimme kävi hakemassa Mikkelistä erinomaisen arvostelun kaikkien rotujen näyttelystä.

Nelli, Dreamofmine Duchess of Eleanor.
Mikkeli 8.7.2017 kr näyttely.
Tuomari Anita Al-Bachy
13kk oikeat mittasuhteet. Hyvä purenta. Erinomainen kallo, kuono-osa voisi olla vahvempi silmien alta. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaula . Lupaava runko, etuosan tulee täyttyä. Suora olkavarsi. Hyvä luusto. Tiiviit käpälät. Vielä löysyyttä etuliikkeessä muuten ok.
JUN ERI JUK2

Nelli esiintyi taas todella loistavasti handlerinsa ohjauksessa. Äippä kiittää ja kuittaa 

6.7.2017 Kennel Hepulista tuli ilouutinen aamulla. Ilmosta on tullut toistamiseen isä. Dora synnytti tänään neljä urospentua ja yhden narttupennun. Hienon näköinen pentue! Onnea Eviltalle!

Dora hienon pentueensa kanssa 6.7.2017.

Ilmon ja Doran pentue 6.7.2017.

Komea Ilmo-iskä 6.7.2017.


18.6.2017 Nelli oli Kotkassa kansainvälisissä koiranäyttelyissä ja tuli jo kolmannen kerran tänä vuonna rotunsa parhaaksi junioriksi. Lisäksi se sai toisen sertinsä. Kyllä tämä pentu on timantti.
Lisäksi päivän kruunasi Andyn (Tahoe Skovso´s Munk) valioituminen. Onnea Camillalle ja Jukalle!

Nelli, Dreamofmine Duchess of Eleanor 
Kotka kv 18.6.2017
Tuomari Harto Stocmari 
JUN ERI JUK1 SA PN2 SERT ROP-JUNIOR
Erittäin narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet.
Oikean muotoinen pää. Oikea purenta.
Hyvä kaula ja eturinta. Oikean muotoinen runko.
Hyvin kulmautunut takaosa. Liikkuu hyvällä askeleella.
Esitetään mallikelpoisesti.

Nelli ja handlerimme sekä tuomari Harto Stocmari.

Isossa kehässä Nelli handlerinsa kanssa.


Andy tänään hienosti VSP ja Suomen muotovalio!

5.6.2017 Olemme jääneet kesälomalle ja nautiskelemme kesästä. Meidät voi bongata seuraavan kerran Kotkan kansainvälisestä näyttelystä kahden viikon kuluttua.

Nelli ja Sakke.

20.5.2017 Nelli, Dreamofmine Duchess of Eleanor. 
Hamina kv, JUN ERI JUK1 SA PN3 VARASERT.
Tuomari Satu Ylä-Mononen. 
Arvostelu: Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyväilmeinen pää. Lupaava vahva runko. Vahva luusto. Erinomainen lantio ja kulmaukset. Hyvä asentoinen häntä. Liikkuu hyvällä askelpituudella, hieman kinnerahtaasti takaa. Ihastuttava luonne. Esiintyy ja esitetään erinomaisesti.

Nelli ja juniorhandlerimme kävi hakemassa Haminan
kansainvälisestä näyttelystä varasertin! 


7.5.2017 Ilmo ja Dora kävivät kyläilemässä meillä sunnuntain päivän ratoksi :) Toivotaan että Hepulin kenneliin syntyisi parin kuukauden päästä pikku Ilmoja ja pikku Doria <3 
Nellikin sai tutustua Ilmoon ja katsotaan vuoden päästä tulisiko näistä ehkä pari? 

Nelli ja Ilmo 7.5.2017


15.4.2017 Nelli, Dreamofmine Duchess of Eleanor kävi Lappeenrannan kansainvälisessä näyttelyssä saaden hienon tuloksen ERI junioriluokassa. Tuomarina oli KRALJIC ZLATKO.

25.3.2017 Nelli, Dreamofmine Duchess of Eleanor. 
Lahti kv 25.3.2017 JUN ERI JUK1 SA PN3 SERT. Oikean muotoinen runko, kaunis pää ja ilme. Erinomainen raajaluusto. Leveä vahva lanneosa. Lihaksikas takaosa jossa tilavuutta. Liikkuu hyvin.
Tuomari: Johan Juslin.




11.3.2017 Miisalta tuli kevät terveiset kuvien muodossa. Kiitos!





8.3.2017 Sakke täytti 10vuotta.

Sakke lähti Mustiin ja Mirriin valitsemaan synttäherkkuja.



Sakke tarjosi Nellille, Minnille ja Ronjalle juhla-ateriat.

Sakke jätti oman jälkiruuan myöhemmäksi syötäväksi. Sekös harmitti Minniä,
Ronjaa ja Nelliä. Jokainen yritti vuoronperään sitä Sakelta saada.

Nelli yrittää lähestyä Saken jälkiruokaa huomaamattomasti.


5.3.2017 Retkellä
Saken kanssa tuumailtiin että lähdetään retkelle.

Otettiin eväät reppuun lähdettiin.

Minni, Nelli ja Ronja.

Pellolla tutkittiin eläinten jälkiä.

Nelli ja Minni.

Ronja.

Nelli.

Ronja.

Ronja.

Ronja.

Ronja.


27.2.2017 Meillä on hiihtoloma ja ilmat hellivät meitä.

Lenkillä ihanassa auringonpaisteessa.

Minni, Ronja, Nelli ja Sakke

Minni

Minni

Ronja

Ronja, Sakke ja Minni

Sakke

Sakke ja Ronja



Nelli


Nelli ja Ronja

Minni

Ronja


Sakke

Sakke ja Ronja

Nelli


Ronja ja Minni

Ronja


Nelli ja Sakke

Sakke

Ronja, Minni ja Nelli



18.2.2017 Helmikuun ulkoilukuvia. Tänään meillä kävi Unna pihispentu vierailulla.

Nelli, Unna ja Ronja

Nelli ja Unna

Ronja ja Unna

Nelli

Nelli

Unna, Nelli ja Ronja

Meidän jengi kävi suihkussa. Nelli, Sakke, Minni ja Ronja.

Nelli

 Nelli

Nelli ja Ronja

Sakke

Ronja, Nelli, Minni ja Sakke

Ronja, Nelli ja Minni

Nellim, Sakke, Minni ja Ronja

Ronja, Minni, Nelli ja Sakke


22.1.2017 Metsässä on helppo ulkoilla nyt, kun Aholassa ei ole juurikaan lunta.








6.1.2017 Hyvää uutta vuotta 2017 sekä hyvää loppiaista!

Ilmo 6.1.2017


20.12.2016     Hyvää Joulua teille kaikille ja onnellista uutta vuotta 2017!
                       Toivottaa Pihatorpan väki



11.12.2016 Tavoite saavutettu. Näyttelyura käynnistetty. Handlerista tuomari sanoi että esittää koiran erinomaisesti! 
Voittaja Puppy Show 2016, Helsinki Messukeskus.
Tuomarina Ville Meronen. 
Arvostelu: 6kk rungoltaan hieman pitkän vaikutelman antava narttupentu, jolla riittävä luusto. Hyvä pää. Tyypillinen ilme. Runko saa kauttaaltaan vielä täyttyä. Hieman alhainen hännän kiinnitys. Liikkuu vielä kovin ahtaasti takaa, tarvitsee aikaa. Miellyttävä käytös. Esitetään erinomaisesti.

Nelli (Dreamofmine Duchess of Eleanor)

Nelli (Dreamofmine Duchess of Eleanor)


10.12.2016 Ulkoilemassa

Sakke, Minni, Nelli ja Ronja


Ronja

Minni

Nelli ja Ronja

Ronja ja Sakke

Nelli

Nelli

Minni ja Sakke


4.12.2016 Pakkasaamun peltolenkillä.












3.12.2016 Ollaan kovasti harjoiteltu näyttelyitä varten ja viikon kuluttua Nellillä onkin ensimmäinen näyttely messukeskuksessa Helsingissä. Siitä päivitys sitten viikon kuluttua. Tänään ollaan käyty pitkällä lenkillä ja vietetty leppoisaa lauantaita. 

Nelli 6kk vanhana.


Lenkin ja ruuan jälkeen uni maistuu Minnille ja Nellille.



18.11.2016 Tänään yritin ottaa koirista kuvia joulukortteja varten. Meidän kolme vanhempaa koiraa osaa poseerata, mutta tämä nuorimmainen on erittäin haasteellinen kuvattava. Paikallaan ei meinaa pysyä ollenkaan.









23.10.2016 Hirvenmetsästys on alkanut ja me varustaudumme huomioliivein lenkille. Suuntaamme sellaisille pelloille, missä ei ammuta mutta siellä voi kylläkin nähdä hirviä sekä hirvikoiria.

Minni, Sakke, Nelli ja Ronja lähdössä lenkille.


17.10.2016 Ulkoilua ihanassa syksyisessä säässä. Ronjakin oli mukana, mutta se oli tuolla taustalla olevalla pellolla myyrä- ja hiirijahdissa joten ei tullut kuviin mukaan.









2.10.2016 Andy (Pihatorpan Bertilin isä) kävi Tuuloksessa näyttelyissä. Tuomari Saija Juutilainen piti tästä upeasta uroksesta kovasti ja antoi Sertin. Onnea Camilla ja Jukka!

Andy 2.10.2016
Kuvaaja: Jukka Massa
2.10.2016 Ilmon ja Liljan pennut ovat avanneet silmänsä.

Kuva: Nina Seppälä

Kuva: Nina Seppälä

Kuva: Nina Seppälä


25.9.2016 Ilmolla kävi morsian Perttelistä. Evita Laihon Fjellalunda´s Embrace Evangeline eli Dora. Nyt pidetään peukkuja että Hepulin kenneliin tulee monta suloista pikku-Ilmoa ja pikku-Doraa.



Kuva: Evita Laiho


22.9.2016 Ilmosta tuli ylpeä  isä, kun Dandinas kenneliin syntyi Ilmon ensimmäinen pentue! Kolme hienoa pentua.  Onnea Ninalle pennuista! 

KAIKKI PENNUT VARATTUJA!

Kuva: Helena Mielikäinen


Kuva: Nina Seppälä

Kuva: Nina Seppälä

Kuva: Nina Seppälä
20.9.2016 Nelli aloitti pentukoulun. Hännän vispauksesta päätellen kivaa oli.



9.9.2016 Nelli, Ronja, Minni ja Sakke peltolenkillä.




8.9.2016 Ilmon kuvaterveiset. Kiitos Helena!





7.9.2016 Nelli harjoittelee jo näyttelyhommia. Se kävi Ronjan mukana  mätsäreihin tutustumassa. Ronja piipahti taas lapsi-koirakehässä ja toi tullessaan hienon pokaalin ja ruusukkeen.

7.9.2016 Nelli ensimmäistä kertaa katsomassa mätsäreitä ja harjoittelemassa.
Ronja taustalla harjoittelemassa lapsi-koirakehää varten.


5.9.2016 Nelli ensimmäistä kertaa näyttelyharjoituksissa.

29.7.2016 Nelli on synnynnäinen poseeraaja :)

Ai, haluatko ottaa kuvia? Neiti kesäheinä :)

Välillä pitää kieriä. Oon aika villi :)

Mitäkö mietin? 


26.7.2017 Perheemme kasvoi tänään yhdellä uudella pennulla. Nelli (Dreamofmine Duchess Of Eleanor) muutti meille.

Kotiin lähdössä.

Nelli ja Ronja tutustuvat.

Nelli.


17.7.2016 Ruotsalaiset tuomarit pihisten alkuperämaasta arvostavat Ilmoa! Tänään rotunsa paras Mäntsällässä. Tuomarina TORBJÖRN SKAAR.

Very nice head and expression. Dark eyes, good ears. Good strong neck. Good angulation front and rear. Excellent body. Good tail. Moves well."

"Erittäin hyvä pää ja ilme. Tummat silmät. Hyvät korvat. Hyvä vahva niska. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Erinomainen vartalo. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin.

ERI, PU1, SA, ROP

Onnittelut Helenalle ja Imolle!



3.7.2016 Ilmosta tuli suomen muotovalio! 
Tuomari: BENGT-ÅKE BORGEN, SWEDEN





2.7.2016 Miisa (Pihatorpan Abby) ja Ilmo (Myntagården's Emil Of Sweden) kävivät Rantasalmella näyttelyissä. Tuomarina oli Soile Bister. Miisasta hän piti erittäin hyvän (EH) ja Ilmosta hyvän (H) arvosanan verran. Onnea Katriinalle ja Helenalle sekä kiitokset. 

Katriina esitti Miisan hienosti ja Miisa liikkui hyvin.


Miisa antoi hienosti tutkia itsensä.

Tuomari mittasi Miisan korkeuden. Se oli 35cm.

Miisa esiintyi hienosti.

Ilmo Rantasalmella 2.7.2016
Yhtä sertiä vaille muotovalio.


28.6.2016 Ollaan vietetty ihanaa kesää.

Sakke.

Sakke ja poikamme koira Reno.

Ronja ja Sakke.

Minni.

Ronja.


30.5.2016 Ihana kevät. Olemme päässeet nauttimaan kauniista järvimaisemasta ja aurinkoisista ilmoista.


Minni

Minni

Ronja ja Sakke

Sakke ja Minni

Sakke

22.5.2016 Ilmo tänään Haminan näyttelyssä. 
Tuomari Sonny Ström Ruotsista.
Arvostelu: 2-vuotias uros. Melko puhutteleva pää ja ilme. Maskuliininen kokonaisuus. Kauniit
silmät. Hyvin kannetut korvat. Pitää kehittyä lisää edestä ja rintakehästä. Hyvät jalat ja tassut.
Liikkuu melko hyvällä askeleella. Yhä vähän löysä edestä. Hyvä turkki ja väri.
ERI, PU1
Onnittelut Ilmolle ja Helenalle! Kiitos!

Kuva: Satu Gertsch


8.5.2016 Ilmo täytti 2v. Onnea Ilmolle <3
Kävimme tervehtimässä Minnin  hienoja pentuja Miisaa ja Mimiä. Ne täyttävät elokuussa 2v.

Ilmo 2v. Kuvaaja: Helena Mielikäinen

Mimi, Johanna ja Miisa. Kuvaaja: Kirsti Nyrhinen

Mimi ja Miisa. Kuvaaja: Kirsti Nyrhinen


12.4.2016 Ilmo kävi terveystarkastuksessa. Hienot tulokset tuli. Silmät terveet. Polvet 0/0 eli parhaat mahdolliset ja lonkista odotamme kennelliiton lausuntoa, mutta hyvältä nekin näyttivät.



23.3.2016 Minnin, Saken ja Ronjan ulkoilua.







20.3.2016 Saimme kuvaterveisiä Savonlinnasta Miisalta ja Mimiltä perheineen. Kiitos!
Nyt on ollut koko viikonlopun mahtavan ihanat ilmat. Aurinko on paistanut ja hanki kantanut. Miisa ja Mimi olivatkin  päässeet Tellun-tuvalle retkeilemään. Minni, Ronja ja Sakkekin kävivät pitkillä hankilenkeillä nauttimassa auringon paisteesta.

Katriina ja Miisa.

Mimi takana ja Miisa edessä.

Katriina ja Miisa.

Sakke, Minni ja Ronja olivat tänään kovin haasteellisa kuvattavia.



14.2.2016 Ilmon toinen SERT tuli tänään Lahden  Ulkomuototuomarit ry:n koulutusnäyttelystä. 
Onnittelut ja kiitokset Helenalle.
Tuomari: Kristiina Niemelä 
Tyypiltään erinomainen ikäisekseen hyvin kehittynyt uros. Erittäin hyvä kuono-osa, otsapenger sekä
kallo-osa. Kauniit manttelinmuotoiset silmät. Hyvin asettuneet korvat. Erittäin hyvä ylälinja. Hieman pitkä lanneosa. Ikäisekseen hyvin kehittynyt rintakehä. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä raajaluusto. Liikkuu hyvin. Esiintyy ja esitetään hyvin.
ERI SERT PU1 VSP

Kuvaaja: Maikki Virtala

HyLahti ryhmänäyttely 14.2.2016Tuomari: Kristiina Nimelä 

6.2.2016 Miisan ja Mimin perheiltä tuli kuvaterveisiä. Tytöt ovat olleet perheineen ihanalla retkellä Savonlinnassa Tellun tuvalla.

Miisa ja Mimi
Kuvaaja: Kirsti Nyrhinen


Miisa
Uni maistui kahden tunnin retkeilyn jälkeen makoisasti.
Kuvaaja: Kirsti Nyrhinen


27.1.2016 Ulkoilua vesisateessa.

Minni

Ronja ja Minni

Ronja

Ronja ja Minni

Sakke


23.1.2016 Nasu eli Pihatorpan Asser.

Kuvaaja: Satu Gertsch


22.1.2016 Kyllä on meillä pakkasia pidellyt monta viikkoa. Täällä on ollut -32C- -20C pitkään ja meidän koirien tassut ei todellakaan kestä tuollaisia pakkasia. Pihalla on käyty todella pikaisesti. Nyt sain vihdoinkin kaikille kolmelle lämpimät puvut, joihin on tossut ommeltu kiinni. Ei pääse tassut palelemaan enään.




12.1.2016 Ronjalle, Miisalle ja Ilmolle tehtiin PLL testit. Kaikkien kolmen koiran testitulos oli normaali, eli ovat terveitä.

Seuraava teksti on kopioitu suomen tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry:n sivuilta:
PLL eli primaarinen linssiluksaatio on usealla eri koirarodulla tunnettu, kivulias, perinnöllinen silmäsairaus. PLL:ta sairastavilla koirilla silmän sädekehästä linssin pinnalle kulkevat ja sitä paikallaan pitävät säikeet hajoavat. Tämä johtaa linssin irtoamiseen pois paikaltaan eli luksoitumiseen. Alkuun irtominen saattaa olla osittainen, mutta lopulta linssi luksoituu kokonaan. Jos linssi luksoituu silmän etukammion puolelle, se estää silmän sisäisen nestekierron ja johtaa silmänpaineen kasvamiseen eli glaukoomaan. Tila on kivulias ja jatkuessaan johtaa näkökyvyn menetykseen. Yleensä sairaus on bilateraalinen eli molempien silmien linssit luksoituvat. Sairaudelle on kehitetty geenitesti. Kolmella koiralla on todettu PLL geenitestin lisäksi myös kliinisesti. Toisen koiran silmä on leikattu, toisen koiran silmä on poistettu.
Geenitestaus (tilanne 4.1.2016)
Testatut koirat: 152
Terveet: 125
Kantajat: 32
Sairaat: 5

31.12.2015 Hyvää uutta vuotta 2016!



5.12.2015 Kävimme kyläilemässä Miisan luona. Kiitos Katriina kuvista ja koko perhe ihanasta päivästä!
Kuvat: Katriina Nyrhinen

Miisa
Miisa ja Ronja

Ronja

Ronja

Miisa ja Ronja

Miisa ja Ronja

Miisa
29.11.2015 Pikku Bertil kotiutettu uuteen kotiin. Normaali arki ja joulun odotus alkakoon.



24.11.2015 Tänään satoi lunta vähän lisää. Pihalla leikkiessä ei tarvitse mantteleita, eikä villapaitoja. Lenkille lähtiessä ne on kuitenkin hyvä laittaa päälle, kun vauhti ei ole niin kovaa. Saattaa vilu yllättää kun jää haistelemaan hajuja.











22.11.2015 Ronja ja Bertil












15.11.2015 Pikku B:llä vauhdikas päivä taas takana. Ollaan harjoiteltu hihnassa kävelyä, seisomista pöydällä ja leikitty Sakke-russelin kanssa.




Pöytä harjoittelua.
Väsyneitä molemmat.
Emo ottaa pikaunet isuultaan.
Pikku B sippas.


11.11.2015 Meno ja meininkin on nykyisin niin kovaa pikku B:llä jotta kunnollisia kuvia ei meinaa saada siitä kuin sen nukkuessa :)

Pikku B 7vk, 11.11.2015


31.10.2015 Pikku B:stä on alkanut kehittymään pieni riiviö, eli normaali koiran pentu jota kiinnostaa maistella jalkalistoja, maton hapsuja ja kaikkea joista ihmiset ei ole niin mielissään. Pahvinen paperirulla on hyvä purulelu. Ostimme myös B:lle kumisen renkaan, jossa pieni köyden pätkä. Se kiinnostaa kovasti ja matot saavat olla paremmin rauhassa. Tarjolla on puruluita, leluja ja muita virikkeitä.





Ronjalle lisä haastetta syömiseen. Ahmimiskuppi jossa on vielä
ahmimisen esteenä pikku B. On alkanut Ronjalle ruoka maistumaan.

Vähintäänkin pää peiton alla ja pihistä nukuttaa hyvin toteaa pikku B.


30.10.2015 Näin meillä harjoitellaan rentoutumaan välillä villin leikin jälkeen.



28.10.2015 Bertil ulkoili useaan otteeseen tänään.



Yhdessä opetellaan luun syöntiä.


26.10.2015 Tänään käytiin meidän kylmällä kuistilla totuttelemassa viileään ilmaan.





25.10.2015 Huomenta :) Bertil aloitti aamun hiiri- ja rottajahdilla! Hyvää sunnuntaita kaikille :)



Näin otetaan rottaa niskasta kiinni ja sitten ravistetaan
henki pois. Vapiskaa rotat, täällä on kasvamassa
todellinen rottakoira!
Ronja neuvoo Bertilille kuinka hiiriä käsitellään :)


24.10.2015 Andyn omat ihmiset kävivät tervehtimässä Andyn jälkikasvua. Kiitos hienoista tuliaisista ja kivasta iltapäivä seurasta.

Olin tarjonnut aikaisemmin B:n leikkeihin valkoista norppaa. Se ei kelvannut.
Nyt Andyn ihmisten tuomat kolme hiirtä ja rotta olivatkin  heti niin kiinnostavat
B:n mielestä, että se päätti ottaa niiltä hengen just pois :D
No tästä voi taas kait päätellä että aito pihis se on.
Ei tuo norppa mielestäni niin hirveän paljoa eroa hiiristä.



Video ei ole kovin hyvä, mutta siitä näkee että kyllä se hiiri kiinnostaa Bertiliä :)

Andy-iskä tarkkaavaisena.
Kuva: Jukka Massa

Pikku B ja Ronja vauhdikkaan
päivän jälkeen.



23.10.2015 Päivät kuluvat hurjaa vauhtia ja pikku B oppii uusia asioita.

Pikku B yrittää kiivetä pois pentuaitauksesta.

Ronja käy sanomassa, älä kiipeä!

Yhdessä harjoitellaan syömään turvotettua pentunappulaa ja kyllä
se maistui hyvin molemmille.

Sitten taas nukutaan. Pikku B nukkuu suurimman osan päivästä,
niinkuin pentujen pitääkin.



18.10.2015 On ollut ihana seurata "pienen" Bertilin kehitystä. Tänään se opetteli emonsa Ronjan kanssa leikkimistä.

Bertil 3vk

Aika ahdasta :)




14.10.2015 Pieni rakas Bertil oppi kävelemään tänään. Tässä sen ensi askeleita. Sakke ja Minni kannustavat pikkusta portin takana :) (äänet)



7.10.2015 Pikku B aukaisi silmät <3
7.10.2015 Silmät auki!


7.10.2015 Käytiin Minnin ja Saken kanssa Vuoksenniskalla
kävelemässä.

6.10.2015 silmät vielä kiinni.




2.10.2015 Bertil, pieni rakkauspakkaus painoi tänä aamuna 776g. Kävimme Ronjan ja pikku B:n kanssa eläinlääkärillä poistattamassa Ronjan tikit. Ronjan haava on parantunut erittäin hyvin. Eläinlääkäri kehui kovasti meidän terhakkaa pentua. Kyllä tämä pikku B on niin ihana ja rakas!





29.9.2015 Kuusi päivää vanha Bertil voi ja kasvaa hyvin. Tänä aamuna Bertil painoi 606 grammaa. Vihdoinkin löysin myös Ronjalle maistuvaa ruokaa.



Masu täynnä :)


Emon valvovien silmien alla
on hyvä ja rentoa köllötellä.

Tätä sekoitan Ronjalle pentunappulan sekaan ja
nyt maistuu ruoka.


27.9.2015

Ronja on tarkkaavainen ja hyvä emo.

Pikku B:n tumman harmaa väri on hieno. 

Reilu 500g pelkkää söpöyttä.

Käytiin katsomassa löytyykö suppiksia. Löytyihän niitä,
 mutta jätettiin vielä kasvamaan.


23.9.2015 Ronjalla yksi pentu. Pihatorpan Bertil.




21.9.2015 Koko viikonlopun jännitin, että milloin syntyy :) Kuvat on otettu tänä aamuna. Pennut vielä masussa. Huomenna on laskettu aika.




18.9.2015 Neljä päivää laskettuun aikaan.


Köpöteltiin rauhallisesti vajaa tunti metsätiellä.

Maitobaari alkaa olla tarjoiluvalmiina.


15.9.2015 Seitsemän päivää laskettuun aikaan.





11.9.2015 Enään 11 päivää laskettuun aikaan. Syntyykö ne ajallaan, vai aikaisemmin? Vai meneekö yli? Jännittävää! Hyvää viikonloppua kaikille!




5.9.2015 Tänään oli hankala saada Ronjasta seisoma kuva. Se oli sitä mieltä, että on parempi istua tai maata. Yhden just ja just julkasukelpoisen seisomakuvan sain. Otinpa sitten myös kuvat meidän myöhäisistä tomaateista, jotka eivät kerenneet kypsyä ulkona. Siirsinkin ne sitten kuistille. Säilöin tänään myös elämäni ensimmäisen kerran punajuuria.








3.9.20215 Ronjan masu on kasvanut paljon. Vielä noin 20 päivää ja sitten saamme tietää minkälaisia pikkuisia sieltä tulee maailmaan <3

23.7.21015




3.9.2015

















31.8.2015 Yksi vuotis kuvaterveisiä Miisalta. Kiitos :)
Kuvat: Katriina Nyrhinen

Miisa 1v.

Miisa 1v.

Sisarukset Mimi ja Miisa
Mimi 1v.


Vauhtimimmit.



30.8.2015 Tänään tapasimme Nasu Asserin. Kylläpä oli pojasta kasvanut komea ja hienosti käyttäytyvä nuori uros. Se oli sosiaalinen ja kuuliainen. Kiitos Marko kun saimme tavata Nasun.

Pihatorpan Asser eli Nasu 1v.


29.8.2015 Onnea  1-vuotiaille A-pennuille Astridille, Abbylle ja Asserille. Kylläpä tuli ikävä niitä kun aloin katselemaan pentukuvia. Huomenna pääsen tapaamaan Asseria. Abbya ja Astridia olen tavannut kesällä. Kaikilla kolmella on ihanat perheet. Kiitos kun olette pitäneet niistä hyvää huolta.

Asser, Abby ja Astrid

Abby ja Astrid pääsivät naapureiksi toisilleen joten
ne pääsevät leikkimään lähes päivittäin toistensa kanssa edelleen.

Abby ja Astrid viime talvena.
Miisa ja Mimi kutsumanimiltään.
Kuva: Katriina Nyrhinen

Mimi viettää synttäreitään mökillä.
Kuva: Hanne Väisänen

Mimi veneilemässä.
Kuva; Hanne Väisänen

Minni-mamma lähettää rakkaita terveisiä pennuilleen.



25.8.2015 Tänään tiistaina lähdettiin toiseen suuntaan lenkkeilemään. Yhtä kauniita paikkoja, kuin eilen meidän lenkkitien varrelta löytyi. 

Hei, mennään nyt...

Toisen naapurin peltoja.

Kolmannen naapurin kaunista metsää.

Takaisin omalla pihalla lenkin jälkeen.

Shhh... olen ruokalevolla, älä häiritse :) Vakio juttu Ronjalla.
Ensin lenkkeily, sitten ruokailu ja sen jälkeen aurinkoon ruokalevolle.


24.8.2015 Ihana maanantai aamupäivä. Käytiin tarkastamassa naapurin viljelyksiä ja nautittiin ilmasta sekä maisemista. Se on niin virkistävää. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille toivoopi Pihatorpan väki :)

Ai, tähänkö pitää jäädä poseeraamaan?


Ok, ota mami kuva sitten musta. Mä poseeraan :)


Kohta nää pellot pääse puimaan,
 sitten me päästään oikein kunnolla myyräjahtiin :)

Mä maalaispoika oon ja kuljen heinä suussa täällä nautiskellen <3

Kaunis maalaistyttö <3

Nämä pellot ovat niin kauniita :)

Oman pihan kivellä.


22.8.2015 Ronja haluaa antaa pennuille auringon lämpöä. Sitä pitää vähän väliä pyytää sisälle ja taas päästää ulos. Masu ainakin on pyöristynyt. Mitenköhän iso se on viiden viikon kuluttua?






20.8.2015 Meidän super ahmatti Ronjalle ei meinaa maistua ruoka enään. Ensin vaihdoin ahmimiskupin normaaliin ruokakuppiin. Tänään laitoin vähän nappuloiden päälle kermakastiketta. Toistaiseksi se on syönyt koko tarvittavan annoksen päivän aikana, mutta ei todellakaan ahmimalla ja yhdellä kerralla. Ronjaa taitaa vaivata tiineysajan pahoinvointi.



Ronja kaivautuu joka ilta oman peittonsa alle. Hyvää yötä!

19.8.2015 Ronja kävi ison masunsa kanssa ultrassa tänään. Eläinlääkäri näki siellä kaksi pentua. Nämä kaksi pentua on varattu, mutta jos sieltä tulee reilusti enemmän, niin sitten saattaa joku olla vapaana. Mene ja tiedä. Nyt jännitetään reilu kuukausi. Laskettu aika on viikolla 39.

16.8.2015 Minni täytti 5v. 



16.8.2015 Cinna oli hoidossa viikonlopun meillä. Huomasin, että Ronjan masu on kasvanut hieman. Keskiviikkona menemme ultraan tarkistamaan, onko kyse pennuista vai tuhdimmasta ruuasta. 

Pyöristynyt se on, mutta onko se tuhdimman ruuan ansiota?

Herkkuja tulossa.

Cinna tuumaa, että joo joo, kyllä mäkin tän odottamisen opin. Kunhan saan sen ruuan äkkiä.

Perjantai päivä meni leikkiessä ulkona. Pikku Kakkosen aikaan Cinna otti unet. 



10.8.2015 Käytiin vähän vaunuilemassa viikonloppuna. Kyllä näiden kolmen kanssa reissaaminen on helppoa. Matkustavat niin kiltisti ja käyttäytyvät vaunussa suorastaan loistavasti.






1.8.2015 Ilmo oli pihakoirien open show:ssa ERI1, SA ja VSP-junnu! 

Tuomari Satu Ylä-Mononen:
"Kookas uros, jolla hyvät mittasuhteet. Vahva runko, erinomainen eturinta. Hyvä vahva kaula. Vahva luusto. Oikea purenta. Kaunisilmeinen pää. Hyvin kulmautuneet raajat. Alalinja nousee tällä hetkellä. Hieman korkea-asentoinen häntä. Runsaasti ruskeita pilkkuja valkoisessa värissä. Erinomainen luonne." 

Onnittelut Helenalle ja Ilmolle :) On meillä hieno junnu.

Kuva: Maikki Virtala
Kuva: Maikki Virtala


23.7.2015 Kävimme Ronjan kanssa Andyn luona kyläilemässä. Samalla kävimme myös tutustumassa Malmgårdin miljööseen. Ihania maalaismaisemia oli siellä.










12.7.2015 Ilmo kävi Nastolassa SSKY:n erikoisnäyttelyssä.
Tuomarina: Pirjo Aaltonen
Arvostelu: ERI PU4 VARASERT



Hyvärunkoinen uros. Hyvät mittasuhteet. Selvä sukupuolileima. Erittäin hyvä pää, hyvä vahvuus päässä. Hyvin taittuneet korvat. Hyvä ylälinja, tyypillinen häntä. Valkoinen pohjaväri voisi olla puhtaampi. Hyvät liikkeet takaa ja edestä.

Onnea ja kiitos Helena ja Ilmo hienosta arvostelusta!

1.7.2015 Sissi kävi kyläilemässä.
Sissi (Nybygårds Zöta Ziv)

Sissi ja Ronja

Ronja ja Sissi



20.6.2015 Peni, Piki ja Kati kävivät juhannusvierailulla.






18.6.2015 Ronja vietti lastenleirillä 2v. syntymäpäiviään tänään. 


Ronja toimi leirivahtina neljä päivää.

Oltiin mukana lipun nostossa aamulla.

Iltapäivällä saavuttiin kotiin ja syötiin herkkuja porukalla.



6.6.2015 Miisa ja Mimi olivat ensimäistä kertaa näyttelyssä ja saivat tulokseksi ERINOMAISET! Hienoa! Onnea Katriina ja Hanne! Samoissa näyttelyissä oli Ilmo ja Jukka. He pokkasivat ensimmäisen SERTin ja VSP palkinnon! Onnea Jukka! Niina esitteli Ronjan ja Ronja sai tavoittelemamme H:n. Kiitos ja onnea Niina. Oman koiransa Väinön kanssa Niina sai ERINOMAISEN! Onnea!


Miisa ja Mimi.

Jukka ja Ilmo.

Jukka ja Ilmo.

Väinö, Niina, Johanna ja Ronja.

Ronja ja Niina kehässä.

Tavoite saavutettu.

Lenkkeiltiin Ronjan kanssa kauniissa järvimaisemassa.

Kävimme tapaamassa myös ystäviämme. Ronja ja Saima.

Mimi: Hyvän tyyppinen ja kokoinen juniorinarttu. Hyvä kolmiomainen pää, riittävän vahva kuono-osa. Oikea purenta, hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaula ja sopiva luusto, hyvät käpälät. Hyvä runko sopivin kulmauksin. Liikkuu hyvin, hyvä käytös!
Miisa: Tyypiltään erittäin hyvä juniorinarttu. Kuono-osa voisi olla hieman lyhyempi, jolloin pää olisi komiomaisempi. Oikea purenta, hyvät silmät ja korvat, hyvä kaula, samoin luusto ja käpälät. Hyvä runko sopivin kulmauksin. Liikkuu hyvin, hyvä käytös!

Molempien laatuarvostelu ERINOMAINEN, tuomari Matti Luoso

Ilmo: Erittäin hyväntyyppinen junioriuros. Hyvä pään malli. Oikea purenta. Selvä otsapenger. Hyvät korvat, hyvä kaula ja selkä. Sopiva kuono. Hyvä käpälät, sopivat kulmaukset, hyvä häntä, liikkuu hyvin ja hyvä käytös.

Laatuarvostelu ERINOMAINEN PU1 SERT VSP , tuomari Matti Luoso

Ronja: Tyypiltään hyvä nuori narttu. Kuonoosa voisi olla lyhyempi jotta pää olisi kolmiomaisempi. Niukka alapurenta. Hyvät silmät ja korvat, hyvä kaula. Sopiva luusto, hyvät käpälät. Hyvä runko sopivin kulmauksin. Hyvä sivuaskel, edestä vielä löysä. Hyvä käytös. Purenta määrää palkintosijan.

Laatuarvostelu Hyvä, tuomari Matti Luoso



30.5.2015 Koulut loppuivat ja kesälomat alkoivat. Pihatorpan väki toivottaakin teille kaikille hyvää kesää. Miisan perhe laittoi Miisasta ihania uusia kuvia. Kiitos Katriina kuvista!


Miisa. Kuva: Katriina Nyrhinen

Miisa. Kuva: Katriina Nyrhinen


23.5.2015 Ronja näyttelyssä.
Hamina KV-näyttely.
Tuomari Gorjao Henriques Luis, Portugali
Arvostelu: Hyvä tyyppi
Erittäin hyvä pää. Hyvät silmät ja korvat. Alapurenta.
Hyvänkokoinen kroppa. Hyvät mittasuhteet. Hyvä rinta ja ylälinja.
Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvin.
Hyvä luonne.
Laatuarvostelu T.

Javikas Castrol Den Varm Blodet,
Hamina Finland international dogshow 23.5.2015
good type. very good head with good eyes and ears. teeth are undershot. very good body size and proportions, with good chest and topline. good angulations. moves well. good temperament.

judge: Luis Gorjao Henriques Portugal
sufficient

Olen erittäin tyytyväinen arvosteluun. Kiitos Niina handlauksesta! Olet super. Ja onnea Niina
voitosta oman koirasi kanssa ollessanne tänään rodun parhaita!


Niina ja Ronja

Niina ja Ronja

Niina  ja Ronja

Ystävykset Ronja ja Väinö (Porthos) pusuttelee.

Niina ja Porthos rotunsa parhaita. ROP ja SERT. ONNEA!


Ronja


14.5.2015 Miisa ja Katriina 2.sija juniorhandler kisassa Savonlinnan kennelkerhon järjestämässä match showssa. Onnea Katriina ja Miisa :) On meidän tiimissä taitavia nuoria!




10.5.2015 Äitienpäiväaamu




9.5.2015 Voiko ihanammin aamu alkaa kuin aurinkoisella metsälenkillä. 













8.5.2015 Ilmo täytti vuoden.


Kuva: Helena Mielikäinen


3.5.2015 Ilmo kävi Tampereella näyttelyssä.

Tampereen näyttely KV 3.5.2015 Tuomari: Carin Åkesson, Ruotsi
Junioriuros jolla on hyvä 3-kulmainen pää. Hyvin sijoittuneet korvat. Rintakehä kaipaa pöyreyttä. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Jonkin verran viettää rungosta. Voisisi ottaa taka-askeleen paremmin. Liikkuu hyvin edestä.
ERI eli ERINOMAINEN! 
Onnittelut Ilmolle ja Helenalle :)


30.4.2015 Villit vappubileet pidettiin Aholan nuorisoseurantalon pihamaalla. Ronjaa ja Väinöä treenattiin Tampereen, Haminan ja Savonlinnan näyttelyihin. Sakke ja Minni toimivat naapurin lapsien kanssa "häiriöinä". Hyvin meni :) Pidämmekin Väinölle ja Niinalle peukkuja lauantain Tampereen näyttelyihin.


Ronja ja Väinö leikkivät ja juoksivat sydämensä kyllyydestä pellolla treenien jälkeen.




Sakke otti mutakylvyn.



24.4. ja 26.4.2015 Imatran mätsärit ja Savonlinnan mätsärit. Imatralla tuli ykkössija lapsi+koirakehässä. Savonlinnassa tuli ykkösija lapsi´+koirakehässä, kolmaspalkinto juniorhandlerkehässä ja punaiset nauhat pentukehässä Miisalle ja Mimille. Sanoisinko hyvä mätsäriviikonloppu.

24.4. Imatran mätsäreiden lapsi+koirakehä
Ykköspalkinto taas lapsi+koirakehästä
26.4.2015 Ronja ja handler kävivät hakemassa ykköspalkinnon myös Savonlinnasta.

Miisa kävi juniorhandler kehästä hakemassa kolmannen palkinnon.

Töiden jälkeen Ronja ja Miisa ottivat rennosti leikkien.

Miisa ja Ronja.


21.4.2015 Tänään ollaan touhuttu aamupäivä hevostallilla ja käyty pellolla kaivamassa suuri kuoppa.

Koirat odottavat kiltisti kun mama käy antamassa hevosille heinät.

Minnin mutatassu

Joku on keksinyt pihiksen turkin laadulle osuvan nimen, teflonpintainen.
 Tässä Minnin tassut lenkin jälkeen ennen pesulle menoa. Ei noissa paljoa ole enään pesemistä.

Ronja luotti kaunistautumisessa harjaan enemmän kuin mutaan :)



Puolitoista tuntia ulkoilua takana ja vielä riittää virtaa meidän kolmikossa :)
(Ronja oli takanani ison kiven juurella touhuamassa, kun katsoin että minne se katosi)



14.4.2015 Minnillä kevättä rinnassa. Ei tarvinnut "frisbeetä" sille heitellä, vaan Minni hoiti senkin itse :D






12.4.2015 Cinna oli hoidossa ja pääsin kokeilemaan kuinka kävely neljän koiran kanssa onnistuu. No onnistuihan se yllättävän hyvin, vaikka oli kaksi sählääjää (Cinna ja Ronja) mukana.





8.4.2015 Ollaan treffailtu muitakin pihakoiria. Pääsiäisenä kävi kylässä Peni ja tänään kävi kylässä Väinö. (klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi)

Teinit vauhdissa :) Väinö ja Ronja

Minni, Ronja ja Väinö

Väinö ja Ronja

Hei, leikitäänkö kysyy Ronja Peniltä pääsiäisenä.



Ja leikkiväthän ne sydämensä kyllyydestä :)


Välillä tarkistettiin toisten viestit.



5.4.2015 Ilmo Imatralla KV-näyttelyssä.
Tanskalainen tuomari Lisbet Utke Ramsing
Big male. Very high on leg. Nice head and expression. Good neck. Well angulated and free strong movements. Excellent termerament.
"Iso uros. Hyvin korkeat jalat. Kiva pää ja ilme. Hyvä niska. Hyvin kulmautunut ja vapaat vahvat liikkeet. Erinomainen luonne.
EH
Onnea Ilmolle ja Helenalle!




3.4.2015 Menestyminen jatkuu lapsi+koirakehässä. Tänään Lappeenrannassa 2.sija kovatasoisessa porukassa.





29.3.2015 Hieno menestys tänään match showssa. Juniorhandlerimme ensimmäistä kertaa lapsi+koirakehässä Ronjan kanssa ja sijoituksesksi tuli 1. Osallistujia oli yhdeksän.


Ilmo oli samanaikaisesti pentukehässä (kuvassa vasemmalla)


Ilmo kävi hakemassa pentukehässä punaisen nauhan.



27.3.2015 Koiramme toimivat vuoronperään lukukoirina. Tänään Minnin vuoro kuunnella Tuhkimoa.




27.3.2015 Minnin, Saken ja Ronjan leikkejä




23.3.2015
Ilmon ensimmäinen junioriluokka näyttelyissä, Lahti KV 21.3.2015
Tuomari Harri Lehkonen
Arvostelu:
Kookas ikäisekseen erittäin vahvarunkoinen uros. Maskuliininen pää. Hyvät korvat. Tilava rintakehä mutta hieman lyhyt rintalasta. Aavistuksen pitkä lanne. Hyvä hännän kiinnitys. Takaosa voisi olla kulmautuneempi. Liikkeessä lanne pyöristyy hieman taka-askel voisi olla pidempi.
EH = erittäin hyvä

(Erittäin hyvä voidaan antaa koiralle, joka omaa rodulle tyypilliset piirteet, jolla on tasapainoinen rakenne ja joka on hyvässä kunnossa. Muutama vähäinen virhe voidaan sallia, mutta ei rakenteellisia virheitä. Tämä laatumaininta voidaan antaa vain tasokkaalle koiralle.)

Onnittelut Helenalle ja Ilmolle Hymiö heart
Kuva: Helena Mielikäinen



10.3.2015 Tiet ovat kuraisia, mutta onneksi löytyy vielä puhdasta lunta :)




8.3.2015 Sakke täytti tänään 8vuotta ja Ilmo täytti 10kk. Onnea molemmille pojille <3


Sakke 8v.

Ilmo 10kk. Kiitos Helena kuvasta.



1.3.2015 Pihatorpan A-pennut puolivuotiaita. Onnea Nasulle, Mimille ja Miisalle!
Imatra
Tässä kommentteja A-pentujen omistajilta: Kiltti ja vauhdikas veijari. Vienyt kyllä niin kaikkien sydämet <3  Sosiaalinen, kaikessa mukana.  Kannatti odottaa kaksi vuotta ja näin jälkikäteen mietittynä ei edes ollut pitkä aika, kun nyt rapsuttelee pientä karvakerää ja nauttii märistä pusuista :)

Miisa 

Miisa

Nasu



Mimi







28.2.2015 Cinna kyläilemässä

Cinna 15vk



17.2.2015 Kylmistä, mutta aurinkoisista ilmoista olemme saaneet helmikuussa nauttia.

Sakke.

Sakke, Minni ja Ronja.



Ihana on käpertyä ystävän kylkeen lämmittelemään.
Ronja ja Minni.


Iltaisin meitä on hemmoteltu kauniilla taivaalla.




31.1.2015 Cinna kävi kylässä meillä.






Ulkoilimme
Cinna


Harjoiteltiin näyttelyjä varten


Ronja

Leikittiin 




11.1.2015 Tänään Cinna kävi kyläilemässä meillä.

Hei leikitään :) Cinna ja Ronja



Tuijotuskisa :)



Kaunokainen


10.1.2015 Miisalla kävi Cinna kylässä 

Cinna (8vk) pääsi leikkimään Miisan (4kk) kanssa.
kuvat: Kirsti Nyrhinen

Pihatorpan Abby (Miisa) ja Nybygårds Cee Cecilia (Cinna)
Miisa leikki pienemmän kanssa hienosti <3


26.12.2014 Pihatorpan Joulua
Sakke rakastaa lahjoja :)

Ronja ja Reno

Ronja väsähti kesken lahjojen jaon

Minnin rento Joulu

Tapanin ajelulla käytiin Savonlinnassa tervehtimässä Miisaa ja Mimiä

Ronja ja Miisa

Ronja, Mimi ja Miisa

Mimi

Mimi

Nasulta tuli Joulutervehdys. Kiitos :)



19.12.2014 Joulun aikaa rauhaisaa. Vuotta hyvää alkavaa.





16.12.2014 Oli ihana lenkkeilyilma








14.12.2014 Minni, Ronja ja Sakke nauttivat lumesta










8.12.2014 Miisa







3.12.2014 Mimin perheeltä tuli kuva terveisiä.  Kovasti on tyttö kasvanut ja saanut ihanan villapaidan.

Mimi vaunuilemassa perheen pienimmän ja -äidin kanssa.


25.11.2014 Miisan koti tokoilut menossa.  Istu, maahan ja seiso. Hyvin näyttää menevän :)



Kuvat: Katriina Nyrhinen


24.11.2014 Nasun kotiväeltä tuli terveiset; kasvaa kovaa vauhtia, on kotiutunut hienosti ja on ihana luonteeltaan :)  Samanlaisia terveisiä olen saanut Miisan ja Miminkin kotijoukoilta :) 

Nasu



19.11.2014 Saimme Miisalta kuvaterveisiä. Neiti on kasvanut paljon.


Kuvat: Jouni Nyrhinen



9.11.2014 Ilmo rotunsa paras, tälläkertaa Helsingin pentunäyttelyssä! Onnea Helenalle ja Ilmolle!
Tuomari: Jouni Nummela
Arvostelu:
Hyvänkokoinen, hyvät mittasuhteet omaava uros. Riittävä luuston vahvuus. Hyvä pään sivuprofiili. Tummat silmät, hyvä otsapenger. Hieman ilmavat korvat. Riittävä rungon tilavuus. Normaalisti kulmautuneet, oikea-asentoiset raajat. Hyvä häntä, karva ja väritys. Liikkuu sivusta riittävällä askelpituudella. Hyvin takaa ja hieman leveästi edestä. Hyvä luonne ja mallikelpoinen esiintyminen." ROP 




8.11.2014 Savonlinnaan on tullut talvi

Miisaa taitaa naurattaa ilmeestä päätellen :D


Miisa ja Mimi saavat tutustua turvalliseen Vilmaan 





7.11.2014 Miisalta ja Mimiltä kuvaterveiset. 





2.11.2014 Miisan ja Mimin leikkejä


Kuvat: Katriina Nyrhinen


26.10.2014 Helena käytti Ilmoa pentunäyttelyssä Lahdessa.
Tuomari Marja-Leena Kurvinen arvosteli Ilmon näin:
6kk vanha. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää. Tummat silmät. Purenta ja hampaat ok. Kaunis kaula. Hyvä häntä. Hyvin kehittynyt etuosa kaikilta osin. Avoin luonne. Lupaava pentu. ROP ja KP. Eli Rotunsa paras ja kunniapalkinto.

Onnea ja kiitos Helenalle ja Ilmolle!

Kuva: Helena Mielikäinen




25.10.2015 Pennut kotiutettu ja me siirryimme normaaliin arkeen aloittamalla rentouttavat metsäretket.




23.10.2014 Kaksi kuukautta jouluun. Yritimme saada ihania kuvia joulukortteja varten, mutta oli aika vaikea homma. Pentuja on vaikea saada pysymään paikoillaan.

Abby ja Asser 


Astrid ja Abby 



21.10.2014 On ollut ilo seurata tätä pientä laumaa. Minni ja Ronja ovat leikittäneet yhdessä pentuja.









17.10.2014 Seitsemän viikoiset pennut.
 Kiitos kuvaus avusta Inka, Elsi ja Susanna.

Abby

 Astrid


Asser 


 Ronja avustaa


...ja haluaa kokeilla itsekkin


kerhonohjaaja kertaa säännöt :D 


Astrid ja Abby 


Asser


lähes koko jengi 


Äidin ja tyttären tuumaustauko


11.10.2014 Kuusi viikoiset pennut


 Pihatorpan Abby "Miisa"

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI48128/14&R=356





Pihatorpan Asser "Nasu"

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI48129/14&R=356





Pihatorpan Astrid "Mimi"

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI48127%2F14&R=356


3.10.2014 Viisi viikkoiset pennut

 Asser

 Abby

Astrid 

Astrid ei malttanut pysyä paikoillaan :) 

...koska Maikin tuoma Ikean hiiri odotti lattialla. Rottakoira pienestä pitäen :D 

Ensimmäistä kertaa ulkoilemassa


2.10.2014 Etevät kolmoset :)




1.10.2014 Pennut ovat saaneet jo kutsumanimiä. Tytöt ovat Mimi ja Miisa. Poika on Nasu.


Astrid "Mimi"


Asser "Nasu", Astrid "Mimi" ja Abby "Miisa"

Asser ja Abby

Abbyn hienot hampaat :)

26.9.2014 Pennut ovat neljä viikkoisia. Ne ovat jo maistelleet monena päivänä kiinteää ruokaa ja juoneet vettä. Ne leikkivät jo välillä keskenään ja tietenkin emonsa kanssa. Valokuvaaminen liikkuvasta pennusta on aika haastavaa, siksi moni kuva on nukkumiskuvia :D

 Minni ja Abby 4vk


 Astrid 4vk


Asser 4vk



21.9.2014  Pennut ovat kolme viikkoisia. Ne opettelevat jo leikkimään keskenään ja emon kanssa. Niitä on hauska seurata. 



 Astrid



 Abby



Asser



 Asser muutti omaan yksiöön :)


 Astrid



Astrid ja Minni



17.9.2014 Pennut ovat kehittyneet hurjasti ihan muutamassa päivässä taas lisää. Silmät ovat auenneet kaikilla ja kuulo toimii selvästikkin kun niille juttelee. Kävelyä opetellaan kovasti ja ympäristö kiinnostaa jo tutkimusmatkailijoita. Ensimmäinen madotus ja kynsien leikkaus on suoritettu.



 Minni hoitaa pentuja hyvin.


Astrid


 Asser


Asser ja Abby Minnin hoidossa


 Masu täynnä



Asser lähdössä tutkimusmatkalle



 Abby harjoittelee kävelyä



Abby




12.9.2014 Pennut ovat kaksi viikkoisia ja siristelevät jo silmiään.

 Asser 2 viikkoisena


 Abby 2 viikkoisena


Astrid 2 viikkoisena




5.9.2014 Pennut ovat viikon ikäisiä. 
               Ne voivat ja kasvavat hyvin. Ne ovat tuplanneet painonsa.


 Pihatorpan Asser


 Pihatorpan Abby


Pihatorpan Astrid ja Minni


24.8.2014 Minnin masu kasvaa. 


Minni lepäilee mielellään ja sen mieluisin nukkumapaikka
on omien ihmisten sänky.
Tarkistimme Minnin kanssa pennutuslaatikon.
Tuumasimme, että laitetaan vielä teddypeitto siihen,
 niin se voisi olla sopivan pehmoinen pennuille.
Minnille on varattu oma rauhallinen huone pentujen syntymistä varten.



13.8.2014 Minnin masu on pyöristynyt somasti.


 Minni, Sakke ja Ronja saattavat lapset joka kouluaamu linja-autopysäkille.

Sen jälkeen pääsee metsätielle juoksentelemaan.



Välillä pysähdytään poseeraamaan. 
Minnin meno on muutenkin jo vähän verkkaampaa.


20.7.2014 Ilmo on kehittynyt ja kasvanut kovasti

Kuva: Helena Mielikäinen


4.7.2014 Saanko esitellä uuden kennelimme jäsenen Myntagården's Emil of Sweden.  Yhteisomistuksessa kennel Pihapolun Maikki Virtalan kanssa ja Helena Mielikäisen kanssa. Asustaa Helenan perheessä.




4.7.2014 Nuorenparin maalaisromantiikkaa




2.7.2014 Minnillä on Kalle sulhanen kylässä. Tässä jo luu suussa onnistuneen tapaamisen kunniaksi  :)


Yhdistelmä koiranet tietokannassa:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI36044/12&ReknoE=FI49961/10

Sukusiitosprosentti 0%

18.6.2014 Ronja 1 vuotias 




18.4.2014 Hyvää pääsiäistä kaikille toivottaa Pihatorpan väki. Pääsiäistä vietetään kotona ulkoillen ja lepäillen. 







11.-13.4.2014 Caravankausi aloitettu. Koiramme ovat loistavia matkustajia autossa ja niiden kanssa on mukava vaunuilla.





5.4.2014 Kävimme Ronjan kanssa pihakoirien omalla hierontakurssilla. Opimme kuinka voi kotona tehdä lihahuoltoa. Meille kerrottiin myös Dobosta ja saimme kokeilla miltä tuntuu olla Dobo-pallon päällä. Dobo-kurssille siis seuraavaksi.





28.3.2014 Tämän päivän lenkillä kävimme sinivuokkometsässä. Sieltä löytyi perhonen ja sinivuokon nuppu.





26.3.2014 Istutettiin tänään  ulos kevätkukkia. Viime sunnuntaina pidimme täällä Aholassa pihistreffit ja meitä oli yhteensä viisi pihistä paikanpäällä. Tokoiltiin, harjoiteltiin näyttelyitä ja kävimme lenkillä.




7.3.2014 Sakke täyttää huomenna 7 vuotta. Saken lauma sai jo kakun tänään. Onnea Sakke <3


Sakke 7v.


Saken isä Epe. Kuva: Marita Reponen
Epe (Leijonamielen Taikurin Jekku) täyttää keväällä 9v.
Epe on jo harmaantunut naamastaan isoukin arvokkuudella :)
Epe, Sakke ja Pyry ovat kolmessa polvessa kaikki ihan saman näköisiä.

Pyry. Kuva: Rosa-Maria Eloranta
Pyry (Koirien Kuuselan Pyry) on Saken ja Hertan 4 vuotias poika.



3.3.2014 Meillä oli Sissi pihis (Nybygårds Zöta Ziv) hoidossa yhden yön yli. Sissi sijoittui laumaan heti hyvin. 


 Kaverukset Ronja ja Sissi



Ronja, Sakke, Sissi ja Minni ulkoilemassa.


2.3.2014 Saima (7kk), Ronjan (8kk) uusi ystävä kävi kylässä.

Ensin käytiin ulkoilemassa.

 Sitten siirryimme sisälle leikkimään.

Ja lopuksi piti levätä.


1.3.2014 Wera, Saken anoppi. Upea russelirouva :)

Kuva: Marja Hallamaa


26.4.2014 Lenkkeiltiin kotikulmilla. Metsässä ei ole juuri ollenkaan lunta ja pellotkin ovat kohta sulana. Ronja on aloittanut ensimmäiset juoksunsa ja seuraavaksi odotellaan Minnille juoksua.






15.2.2014 Ronja kävi nuorten pihisten tapaamisessa Lappeenrannassa. Mukana oli 7kk vanha Dara, 7kk vanha Ronja ja 11kk vanha Sissi. 






14.2.2014 Sakesta tuli ukki kun sen tytär Madde sai kolme ihanaa pentua. Kaksi tyttöä ja yhden pojan.  Onnea Maddelle ja Jaajo-iskälle sekä tietenkin Madden emännälle Merituulille! 


Kuvat: Merituuli Lehtonen




19.12.2013 Pihatorpan väki toivottaa kaikille hyvää Joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta!



15.12.2013 Meillä kävi vieraana tänään Tiina ja Nybygårds Zöta Ziv "Sissi". Kävimme lenkkeilemässä ja Ronja sai leikkiä Sissin kanssa. Kuvassa näkyy tulos vierailusta. Molemmat neidit lopulta väsähtivät vierekkäin. 



14.12.2013 Ronja tarkkailee mitä pihalla tapahtuu.





9.12.2013 Meillä täällä Joutsenossa on jo lunta paljon ja pakkastakin tänään -9,5C.
Ronja on lähes puoli vuotias ja kasvanut melkein yhtä korkeaksi kuin Minni.












13.9.2013 Tänään Ronja sai lisää hyviä uusia koiratuttavuuksia. Vanhat ystävämme Suomusalmelta kävivät kyläilemässä. 




31.8.2013 On ollut ihana seurata Ronjan kehitystä ja lauman toimintaa. Ronja on kasvanut hurjasti kahden viikon aikana. Sillä on jo saman mittaiset jalat, kuin Sakella. Ei mene pitkäänkään, kun se on korkeampi kuin Sakke. Minnistä on tullut Ronjalle äitihahmo. Minni jaksaa leikkiä ja huolehtia Ronjasta kokoajan. Sakkekin leikkii Ronjan kanssa välillä. Kävimme Minnin ja Ronjan kanssa autoajelulla, jotta sekin homma opittaisiin. Lapsiviereita on käynyt kiitettävästi. Olemme tavanneet kahden viikon aikana lapsia ainakin kuusi kertaa, eli lähes joka toinen päivä :) Täytyy sanoa, että torpassa on ollut vilinää viimeiset kaksi viikkoa :) Ihanaa!


Kuvat: Katriina Nyrhinen






18.8.2013 Aamulla saimme mieluisia vieraita. Juniorhadlerimme kävi veljensä kanssa katsomassa uutta handlattavaa :)

                                     Kuva: Johanna Litmanen
                                 

17.8.2013 Perheeseemme muutti Tanskasta Javikan kennelistä pieni pihakoiran pentu Ronja nimeltään.




                                              Kuvat: Johanna Litmanen
                           


20.6.2013 Aurinkoista ja turvallista juhannusta kaikille toivoo Pihatorpan väki



19.6.2013 Käytiin Minnin kanssa etelä-karjalan pihistreffeillä ja näyttelyharjoituksissa. Meillä oli mukana Minnin uusi junior handler Juho 4v. (kuvat: Johanna Litmanen)






9.5.2013 Kävimme Minnin kanssa tutustumassa mejään. (MEJÄ-kokeen tarkoitus on testata koiran kykyä jäljestää haavoittunutta riistaeläintä.) Minun mielestäni oli kivaa, mutta Minni ei innostunut veren hajusta.
(Kuvat: Ari Ihalainen)




6.5.2013 Pihatorpan kenneli sai oman logon. Kiitos Nannalle! 


29.4.2013 Pihatorpan porukka toivottaa kaikille mukavaa vappua!


Minni ja Sakke sinivuokkojen keskellä 29.4.2013
(kuva: Johanna Litmanen)

15.4.2013 Pentuja ei ollut Minnin masussa :(  Seuraavaksi yritämme pennutusta loppuvuodesta 2013.

13.4.2013 Olen tilannut Minnille ultran maanantaiksi 15.4.2013 klo 15.00. Peukut pystyyn, että masussa olisi pentuja!

8.4.2013 Pihapolun naiset, Aatoksen emä (Armi) edessä vasemmalla ja sisko (Kerttu) edessä oikealla kävivät kyläilemässä meillä. (kuva: Maikki Virtala)

18.3.2013 Hieno Aatos kävi kyläilemässä ja kuukauden päästä menemme ultraan toteamaan tuottiko tapaaminen tulosta. Peukut pystyyn. Aatos olisi täydellinen isä Minnin pennuille. (kuva: Johanna Litmanen)


7.12.2012 Pentuja suunnitteilla!

5.12.2012 Kotisivut perustettu ja perustiedot lisätty